Business Insight = liiketoiminnan näkemys

/ Jari Laakkonen

Maaliskuun alussa järjestämämme #Businessinsight15 tapahtumaan kerääntyi useita eri alojen liiketoiminnan asiantuntijoita sekä johtajia heitä kaikkia askarruttavan aiheen äärelle. Kuinka luotsata liiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa hallitummin ja ajankohtaista tietoa hyödyntäen?

Miten liiketoiminnan raportoinnin vaatimukset ovat muuttuneet?

Järjestelmien ja lopputuotteiden sijaan meidän tuleekin etsiä nykyään vastauksia siihen miten meidän tulee johtaa liiketoimintaamme, jotta teemme parempia ratkaisuja ja päätöksiä.

Puhumme enemminkin Business Insight:ssa kuin Business Intelligence:stä, koska kyse on ennen kaikkea yhteisestä näkemyksestä, liiketoiminnan ymmärtämisestä ja päätöksenteon tukemisesta kuin järjestelmistä.

Business Insight 2015 tapahtumassa todettiin, että tahtotila on yhteinen, toimialasta tai yrityksen koosta riippumatta: yritysjohto tarvitsee yhteistä näkemystä, tukea sekä hallittua tietoa liiketoiminnan johtamiseen.

Miten yrityksen johto saavuttaa yhteisen näkemyksen tarvittavista toimenpiteistä?

Strategisen johtamisen sijaan tulisikin puhua johtamisen kulttuurista – tarvitaan yhteistä näkemystä ja sitoutumista niin tietohallinnon kuin liiketoimintajohdon kesken.

Johdatko tietoa, mutta et tiedolla?

Päätösten tueksi tarvitaan ajankohtaista dataa, joka on selkeästi tulkittavissa, myös visuaalisesti laadukkaassa muodossa. Yritysjohdon tulee avata liiketoiminnan tarpeet tieto- ja taloushallinnolle, jotta ne kykenevät etsimään oikeita ratkaisuja ja järjestelmiä tarvittavan datan tuottamiseksi. Olennaisinta on ymmärtää mitkä tavoitteet yrityksellä on ja millä ajureilla niiden toteutumista ohjataan ja seurataan. Silloin siirrytään siilomaisesta tiedon johtamisesta kokonaistiedon johtamiseen: mitä tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi.

Tietohallinnon tehtävänä on luoda kilpailuetua, sekä tukea liiketoimintaa.

Seminaarissa tehdyn kyselyn mukaan yritysten sisällä törmätään usein eri käyttäjäryhmien vaatimuksiin. IT-hallinnolla, talousjohdolla sekä yritysjohdolla on erilaisia näkemyksiä, sekä tarpeita liiketoimintaa ohjaaville järjestelmille. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää määritellä yhteinen tahtotila, jotta päästää aidosti eteenpäin johtamaan liiketoimintaa hallitusti sekä kilpailuetua tuottavasti.

Tiedolla johtaminen Lassila & Tikanojalla

L&T:n CFO Timo Leinonen ja CIO Harri Karjalainen esittelivät tiedolla johtamisen merkitystä Lassila & Tikanojalla. Karjalainen korosti, että kaikilla uusilla it-hankkeilla täytyy olla selkeä liiketoimintavaikutus. Talousjohtaja Timo Leinosen mukaan yhtiö hakee lisäksi digitaalisista toimintamallien kautta parempaa kosketusta loppuasiakkaaseen. Yhtiö haluaa ymmärtää syvällisemmin, mitä asiakkaat siltä tulevaisuudessa haluavat.

L&T:n toimintaympäristö on siis otollinen ketterille analytiikkahankkeille, joiden kautta uuden teknologian hyöty voidaan todentaa selkein liiketoimintamittarein.

Tärkein L&T:n kokemus on kuitenkin se, että tietohallinnon toimintatapojen ja samoin sille asetettujen odotusten on muututtava. Muuten sen on oikeastaan mahdotonta osallistua liiketoiminnan kasvun ja uusien palvelujen rakentamiseen.

Tietoa on tarjolla, mutta se on arvokasta vasta silloin kun sitä hyödynnetään oikein.

BI-sovelluksilla tuotetaan tietoa, jolla vastataan eri käyttäjäryhmien tarpeisiin. Datan tulee olla myös kaikkien (yritysjohtoon osallistuvien) ulottuvilla, ajantasaista, sekä hyödynnettävissä ilman teknistä osaamista.

Tapahtumassa kuvattiin case-esimerkein kuinka QlikView:n analyysityökalun kautta yritysjohdolla on aina ajantasaiset raportit käsillä ja se on räätälöitävissä kunkin käyttäjäryhmän tarpeiden mukaisesti, myös visuaalisuutta hyödyntäen.

Adaptive Insightin perustaja Robert S. Hull kertoi myös lähes uskomattomia lukuja siitä kuinka vähän yrityksissä osataan edelleenkään hyödyntää tarjolla olevia analytiikkajärjestelmiä: lähes puolet yrityksistä käyttää suunnittelu- ja raportointiprosesseissaan pelkkää taulukkolaskentaa! Lisäksi liiketoimintajohdolle tehtävien raporttien tekemiseen kulutetaan merkittävästi aikaa, sen sijaan että raportit/data olisi helposti saatavissa ja kaikkien ulottuvilla Adaptive Insightin pilvipalvelun kautta. (Lähde: Adaptive Insightsin tutkimus)

Summa summarum

Strategiasta johdetut tavoitteet ja toimenpiteet - hallitulla tiedolla johtaminen - ohjaavat liiketoiminnan seurantaa ja prosesseja ja sitä kautta organisaation teknologiavalintoja. Uudella johtamisen kulttuurilla voidaan saavuttaa yhteinen näkemys ja tahtotila, jossa hyödynnetään nopeasti kehittyviä ja räätälöitäviä analytiikkatoimintoja sekä liiketoiminnan ohjausjärjestelmiä.

Haluatko nähdä ja kokea puheenvuorot ja ottaa kantaa. Oheisista linkeistä pääset katsomaan tapahtuman yleisvideon ja puhujien esitykset http://bi.ecraft.com/businessinsights/

IDC Nordic ja eCraft Referre julkaisivat tapahtuman yhteydessä yhteisen tutkimuksen ”2015 Analytiikka trendit Päättäjille”. Tutustu julkaisun yhteenvetoon ja tilaa tutkimuksen läpikäynti yrityksellesi. http://www.ecraft.com/fin/bi/ajankohtaista/2015/4/2/idc-executive-brief-2015-anallytiikkatrendit-pttjlle-yhteistyss-ecraft-referre