Päätöksenteon kustannukset

Ari Katajamäki.

Trendi

Nykypäivän yrityksissä on kasvava trendi hyödyntää mahdollisimman paljon yrityksen tuottamaa dataa. Sisäisten prosessien tuottaman datan lisäksi on myös paljon yrityksen ulkopuolista dataa, joka vaikuttaa merkittävältä osin yrityksen päätöksentekoon. Informaatiotulvassa elämisen haasteeksi muodostuu datan jalostaminen tiedoksi ja tätä kautta tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa. Päätöksenteon kustannustehokkuus kasvaa mitä enemmän tietoa on samassa paikassa eikä sen keräämiseen tai analysoimiseen kulu liikaa aikaa.

Ratkaisu

Muutokset analytiikan ja itsepalveluanalytiikan maailmassa johtavat siihen, että monen eri teknologiaratkaisun tuottama informaatio voidaan julkaista yhdessä paikassa. Tätä kutsutaan mashup -ratkaisuksi, jossa yhdistetään eri teknologioin tuotettuja ratkaisuja. Teknologiamielessä se toimii siten, että yhdistetään Java, HTML ja CSS -kieliä ja rikastetaan esimerkiksi intranet tai internetsivut Qlik Sense:llä tehdyllä BI -ratkaisuilla. Tällaisen ratkaisun implementoiminen käy helposti, sillä data on jo olemassa ja se vain yksinkertaisesti sisällytetään haluttuun paikkaan. Mashupilla on myös mahdollista rajata tietoja ja tarkastella mahdollistettuja valintoja tarkemman kuvan saamiseksi. Tämä mahdollistaa eri lähteistä tulevan informaation esittämisen yhdellä sivulla, jolloin päätöksenteon kustannukset alenevat. Päätöksentekijän on mahdollista tarkastella liiketoiminnan kannalta tärkeitä mittareita sekä tehdä tarvittavat päätökset yhdestä paikasta käsin.

Toteutus

Ajatellaan tilannetta, jossa myyntiorganisaation johtaja haluaa nähdä samalla näkymällä CRM-järjestelmän asiakkaaseen liittyvät tiedot, tietyn tuotteen myynnin maantieteellisellä alueella, asiakaskannan kehityksen, intrasivujen uutiset sekä yrityksen mainoskampanjaan liittyvän hashtagin (#) käytön Twitterissä. Perinteiset BI-ratkaisut eivät nykyisellään taivu kuvattuun ratkaisuun. Teknologisen kehityksen myötä esimerkin mukaisia ratkaisuja on mahdollista rakentaa. Tämä tehostaa ajankäyttöä, alentaa päätöksenteon kustannuksia, mahdollistaa entistä nopeamman reagoinnin toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Operatiivisen toiminnan johtamisen kannalta oleellista on, että samoja lukuja katsotaan myös myyntiorganisaation päivittäisessä johtamisessa. Mashup -ratkaisuissa data tuodaan BI –järjestelmän datamallista, jolloin sekä strategista että operatiivista toimintaa johdetaan samoilla luvuilla.

Käytäntö

Tässä on esimerkkisovellus (demo), joka keskittyy autokaupan myynnin analysoimiseen. Etusivulla näkyy myynnin kasvu, oleelliset uutiset sekä yrityksen Twitter -tili 

Raportit -välilehdellä pääsee näkemään tarkemmin myynnin alueellista jakautumista sekä tarkempaa analyysiä myynnistä. 


Valitsemalla tietty automerkki, pystyy näkemään merkin myynnin kehityksen sekä alueellisen jakautumisen että merkkiin liittyvää tietoa.  

Koetko, että yrityksesi ei hyödynnä kaikkea dataa tehokkaasti ja saa näin riittävää tietoa päätöksentekoa varten? Tutustu meidän tarjontaan ja ota yhteyttä, niin rakennetaan teidän tarpeita vastaava ratkaisu!