Konsultoinnissamme korostuu aina kaksi kysymystä: "Kenelle?" ja "Mitä päätöksiä tämän pohjalta tulisi tehdä?"

Mielestämme raportointi raportoinnin itsensä takia on arvotonta. Kaiken tekemisemme tulee johtaa johdon näkemyksen mukaisen tietotarpeen keräämiseen ja esittämiseen päätöksenteon tueksi.

Tämä mahdollistaa todellisen hyödyn liiketoiminnan ohjaamisen prosesseilta ja järjestelmiltä.

Business Intelligence -konsultointi
 

Muutos mahdollistetaan tiedolla johtamisella

Me eCraftilla koemme, että BI-ratkaisussa on kyse enemmästä kuin teknisestä työkalusta – se on hallitun tiedolla johtamisen väline, joka mahdollistaa toimintatapojen ja yrityskulttuurin muutoksen.

Siksi on tärkeää, että palveluiden ja hankkeiden ohjaamisessa lähtökohtana ovat johdon yhteiseen näkemykseen perustuvat liiketoiminnan tarpeet ja henkilöstöä tuetaan omaksumaan ja hyödyntämään uuden toimintatavan mahdollisuudet.

Tavoitteenamme on aina analytiikan ja raportoinnin selkeys ja käytettävyys päätöksenteon tukena - asiakkaamme eivät ole analyytikkoja vaan eri tason päättäjiä aina vuoropäälliköistä pörssiyhtiöiden toimitusjohtajiin.

 

Konsultointipalvelut

Kartoitamme liiketoiminnan ohjaamisen tarpeesi ja luomme yhdessä ratkaisun, jolla nämä tarpeet täytetään myös käytännössä.  Konsultointipalveluihimme kuuluvat hankkeet, joissa ratkaistaan yrityksesi johtamiseen ja liiketoimintaan liittyviä haasteita raportoinnin ja analysoinnin näkökulmasta.

Palveluidemme kautta olemme olleet määrittämässä mm. yritysten BI- ja raportoinnin tiekarttoja sekä laatineet suunnitelmia raportoinnin ja raportointiprosessin kehittämiseksi.

Business Insight konsultointipalvelut
 

Tehokkaat ratkaisujen läpiviennit

Ratkaisujen käyttöönottoprojektit

Mielestämme ratkaisujen käyttöönotto ei ole järjestelmäprojekti vaan sen pitää toteutua liiketoiminnan tarpeet edellä ja konsultoivasti vaihtoehtoja etsien.

Otamme tarvittaessa kokonaisvastuun koko käyttöönottoprojektista ja huolehdimme projektimallimme mukaan ratkaisun läpiviennin tehokkaasti, aikataulussa ja yhdessä sparraten. Olemme QlikViewn sekä Adaptive Insight -ratkaisujen osalta suurin ja palkituin konsultointitalo Suomessa.

 

Liiketoiminnan Analytiikka

Modernia päätöksentekoa

Liiketoiminnan analytiikka ja ennakoitavuuden mahdollistava keinoäly ovat lyömässä valtavirtaan lähes joka alalla, ja ne tuovat mukanaan mittavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia.

Uskomme että nämä mahdollisuudet kuuluvat tasapuolisesti kaikille. Keskittymällä liiketoimintasi tarpeisiin, aloittaminen on helppoa ja mitattavan hyödyn saavuttaminen nopeaa.

 

Jatkuvat ylläpito- ja kehityspalvelut

Jatkuvan palvelun (AMS) konseptimme avulla voimme ottaa kokonaisvastuun ympäristösi valvonnasta, hallinnasta sekä päivittäisestä tuesta. Palvelun avulla turvaat ratkaisujen häiriöttömän toiminnan ja voit keskittyä liiketoiminnan kehittämiseen.

Palvelumme skaalautuu tarpeiden mukaan reaktiivisesta Help Desk -palvelusta kokonaisvaltaiseen suurten ympäristöjen AMS -palveluun, jossa toimimme syvässä yhteistyössä raportoinnin kehittämisen kumppaninasi.

Jatkuvat ylläpito- ja kehityspalvelut
 

Koulutus

Koulutuksella pitkäkestoisia tuloksia

Uusien toimintatapojen ja työkalujen lanseerauksessa huolellisesti tehdyllä jalkautuksella on erityisen suuri merkitys. Tämä ei useinkaan rajoitu pelkästään uusien ratkaisujen tekniseen opastamiseen vaan voi tarkoittaa kokonaisvaltaista uuden ajattelutavan muutosta.

Kaikissa haasteissa autamme monipuolisen koulutustarjontamme kautta niin kulttuurin muutoksessa kuin edustamiemme ratkaisujen koulutuksessa.

 

QLIK Health Check

eCraftin konseptoitu Qlik Health check varmistaa Qlik-ratkaisun "terveydentilan" eli kuinka hyvin ratkaisu palvelee kokonaisuutena. Tarkastuksen aikana käydään läpi koko Qlik-ympäristö ja sen lopputuloksena asiakkaalla on konkreettinen ja priorisoitu  kehittämissuunnitelma jaettuna kolmeen osa-alueeseen

  1. Liiketoiminnan tukeminen
  2. Hallinnointi
  3. Tekninen toteutus

Haluamme kaikessa tekemisessämme korostaa hallittua tiedolla johtamista. Hallittu kehitys ja ylläpito ovat olennainen osa sitä.

Qlik Health Check