eCraft Business Insight + Adaptive Insights = asiakkaalle PARAS!

/ Otto Hintikka
gabor-juhasz-68424-unsplash.jpg

Yhteinen visiomme asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa on osoittautunut oikeaksi. Mutta mitä se tarkoittaa asiakkaalle, että palvelun ja teknologian toimittaja palkitaan päämiehen toimesta?

Siitä lähtien, kun valitsimme Adaptive Insights Business Planning Cloud -alustan edustamaksemme teknologiaksi liiketoiminnan suunnitteluun ja budjetointiin, halusimme tehdä asioita otteella, johon perinteisissä järjestelmähankkeissa ei ollut totuttu.

Muutaman vuoden aikana olemme toteuttaneet useita kymmeniä talouden ja liiketoiminnan suunnittelun muutoshankkeita, joita kaikkia yhdistää asiakkaan vahva halu tehdä asioita täysin uudella tavalla. Talousjohtaja toimii liiketoiminnan suunnittelun ja kasvun vauhdittajana.

Adaptive Insights on palkinnut meidät jo kolmesti peräkkäin EMEA-alueen vuoden kumppanina, mikä on osoitus pitkäjänteisestä asiakkaiden liiketoimintaprosessien kehittämisen hyväksi tehdystä työstä. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että osaaminen teknologian ja liiketoiminnan suunnittelun ratkaisujen ympärillä ei ainoastaan säily, vaan lisääntyy yhteisen kumppanuuden aikana. Olemme sitoutuneet kehittymään yhdessä asiakkaidemme kanssa ja asiakkaamme tietävät, että heitä palvelevat markkinoiden osaavimmat asiantuntijat.

Vuoden kumppani -arvon lisäksi eCraft Business Insight palkittiin jo toistamiseen Adaptive Insights Partner Excellence EMEA -palkinnolla. Tämä on tunnustus asiakaslähtöisestä työstämme - asiakkaamme parhaaksi. Tunnustus todentaa, että asiakkaamme ovat rohkeasti lähteneet mukaan aktiviiseen suunnitteluprosessien kehittämiseen ja saaneet investoinnilleen vastinetta.

Emme ole riippuvaisia yhdestä teknologiasta, vaan tutkimme jatkuvasti markkinoilla olevien suunnittelujärjestelmien ominaisuuksien kehittymistä. Näkemyksemme mukaan Adaptive Insights tarjoaa edelleen parhaan käyttäjäkokemuksen tinkimättä suorituskyvystä. Tämä mahdollistaa organisaation kehittymisen datalla ohjautuvaan suuntaan niin, että suunnittelusta tulee osa päivittäistä tekemistä.

Olemme äärimmäisen tyytyväisiä saamistamme tunnustuksista, sillä yhteinen visiomme asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa on todellakin osoittautunut oikeaksi. Työmme asiakkaidemme parhaaksi jatkuu!

P.S. En malta olla kertomatta, että julkaisimme hiljattain ”Talousjohtajan trendioppaan 2019”, missä käsitellään talousjohdon keskeistä roolia kasvun mahdollistajana ja dataan luottavan liiketoiminnan ajurina. Lataa opas maksutta.

P.P.S. Tässä yhteydessä on mainittava myös, että etsimme Business Planning -konsulttia tukemaan kasvuamme. Konsulttinamme työskentelet tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa nostaen heidän talousjohtamisensa läpinäkyvyyden ja tehokkuuden kokonaan uusille tasoille.