Adaptive Insights 2018.3 -päivitys tuo lisää tehoja alustaan ja uuden ulkoasun visuaaliseen raportointiin

Integraatiovalmiudet kehittyvät huomioimaan entistä paremmin Enterprise-tason vaatimuksia.

Adaptive Analytics

Adaptive Insightsin visuaalinen Dashboard-raportointi on päivityksen myötä saanut uuden, selvästi modernimman, ulkoasun. Värimaailma on nyt kustomoitavissa oman brändin mukaiseksi ja käyttöliittymän helppokäyttöisyyttä bisneskäyttäjälle on lisätty entisestään.

Kätevä uusi toiminnallisuus on ”Snapshot-kuvien” lähettäminen toisen käyttäjän sähköpostiin parilla hiiren klikkauksella.

Adaptive.png

Adaptiven uusin päivitys jatkaa Elastic Hypercube -teknologian julkaisua, mikä tulee lisäämään tietojenkäsittelyn suorituskykyä merkittävästi. Käyttäjälle tämä tulee näyttäytymään alustan nopeuden parantumisena ja muun muassa dimensioihin liittyvien rajoitusten poistumisena.

Uuden teknologian käyttöönoton yhteydessä käyttöliittymään tulee helppokäyttöisyyttä lisääviä parannuksia, joiden avulla loppukäyttäjä käsittelee suurempia data-aineistoja ja löytää tarvitsemansa tiedon nopeammin.

Esimerkiksi Workforce Planning -käyttötapauksessa asiantuntija suodattaa tuhansien työntekijöiden datan joukosta olennaiset tiedot helposti ja nopeasti.

Odotettu ominaisuus, joka tulee käyttöön Elastic Hypercube -päivityksen myötä, on Cube sheet Add Row -toiminto. Tämä mahdollistaa paremman käyttökokemuksen usean suunnitteludimension käyttötapauksissa, kun käyttäjä voi lisätä uuden rivin haluamalleen dimensiokombinaatiolle suodattaen samalla 0-rivit pois näkymästä. Itsestään selvältä tuntuva pieni ominaisuus, joka tekee isojen datamäärien käsittelystä jatkossa erittäin helppoa ja miellyttävää.

Level Metadata Loader -toiminnallisuus parantaa suurten organisaatioiden suunnittelumallien hallintaa. Se helpottaa merkittävästi automatisoidun integraation rakentamista ERP järjestelmän kustannuspaikkarakenteen kanssa. Suunnittelumalli saadaan seuraamaan toiminnanohjauksen rakenteita eikä manuaalisia ylläpidon vaiheita tarvita tämän osalta.

Ole yhteydessä Ottoon, niin saat lisätietoja Adaptive Insights- ja eCraft Business Planning -ratkaisuista:

Otto Hintikka, Business Development & Customer Lead, sähköposti: otto.hintikka@ecraft.com, puhelinnumero: 044 572 3171

Tutustu kaikkiin Adaptive Insights 2018.3 -uudistuksiin.