Kiinteistömaailma

Ketteryyttä asuntokauppaan koneälyn ja analytiikan vauhdittamana.
eCraftin ja Kiinteistömaailman yhteistyö alkoi vuonna 2011, kun Kiinteistömaailma päätti uudistaa elinkaarensa päähän tulleen välitysjärjestelmänsä ja päätti samalla kehittää raportointia tukemaan paremmin sekä yritysten että koko ketjun johtamista. 
www.kiinteistomaailma.fi

Mikeva

Organisaation nopea ja hallittu kasvu vaatii toimivan tiedolla johtamisen ympäristön.
Mikevaa ohjataan Qlik ja Adaptive Insights tietojärjestelmien kokonaisuudella.

Bulevardin klinikka

IT-infrapalvelut ketterästi hallintaan
eCraft auttaa Bulevardin klinikkaa keskittymään asiakkaiden hoitamiseen tietotekniikan sijaan.

Juuranto Group

Juuranto Groupia ohjataan edelläkävijän ottein ja löytöretkeilijän asenteella modernista pilviympäristöstä.
Kahden yhtiön talouden suunnittelun ja tuotteiden hinnoittelun vienti yhteiseen järjestelmään yhdistää liiketoiminnan ja talouden ammattilaiset. 

The Switch

The Switch on saanut läpinäkyvyyttä projekteihin Qlikin avulla
Tavoite oli nopealla aikataululla osoittaa miten Qlikin avulla voidaan luoda parempi kokonaiskuva projektikannasta.

Forenom

Forenom ohjaa liiketoimintaa Qlikin avulla
Barona –konserniin kuuluva Majoituspalvelu Forenom on käyttänyt Qlik –ratkaisua johtamisessa ja toimintansa analysoinnissa jo vuodesta 2014 lähtien.

Fastems

Fastems toteuttaa nykyaikaista suorituskyvyn johtamista Adaptive Insightsin avulla
Adaptive Insights tukee erinomaisesti rullaavaa liiketoiminnan suunnittelua ja ennustamista. Liiketoimintalogiikan mallintaminen onnistuu hyvin ja mahdollistaa entistä laadukkaampien ennusteiden toteuttamisen.

Apetit

Räätälöity sovellus auttaa optimoimaan Apetitin pellolta pöytään -ruokaketjun
eCraft suunnitteli ja toteutti Apetitille räätälöidyn web-sovelluksen, jonka avulla Apetit pystyy jäljittämään jokaisen ruokaerän alkuperää varmistaen näin ruuan laadun ja turvallisuuden.

Suomen ilmanvaihdonhuolto

eCraftin tuotteistama kenttähuollon kokonaisuus soveltui täydellisesti Suomen ilmanvaihdonhuollon kasvaviin tarpeisiin. Toiminnallisuudet on rakennettu Microsoft Dynamics CRM -järjestelmän ja sen lisäosan FieldOnen päälle. 

Eniram

Eniram hallinnoi konsernin tytäryhtiöitä ja liiketoimintayksiöitä Adaptive Insightsin avulla
Eniram-konsernin liiketoiminnan mallintaminen useassa eri tytäryhtiössä, eri maissa ja eri valuutoilla on Adaptiven kanssa helppoa sekä mielekästä.
www.eniram.fi

Helsinki Hospital

Paras hoito taataan parhailla välineillä
eCraft toimitti Helsinki Hospitalille juuri perusremontoituun kiinteistöön avaimet kätee periaatteella koko perustietotekniikkaympäristön laitteineen sekä palveluineen.

Ifolor

Käytettävää toiminnanohjausta
Ifolor valitsi eCraftin kumppanikseen, sillä yritys vakuuttui eCraftin kyvystä viedä läpi laajoja käyttöönottoprojekteja aikataulussa ja sovituin kustannuksin. Ifolor otti käyttöönsä Microsoft Dynamics AX -toiminnanohjausjärjestelmän, jonka avulla Ifolor on päässyt tavoitteeseensa seurata reaaliaikaisesti tuotanto- ja toimitusketjua aina tilauksesta laskutukseen.

Kopparberg

Koko toimitusketju ja hallinto samassa paikassa mahdollistavat liiketoiminnan kokonaisnäkymän
Kopparberg keskitti hallinnon ja logistiikan toiminnot Microsoft Dynamics AX-toiminnanohjausjärjestelmään ja sai kokonaisnäkymän liiketoiminnan avaindataansa.

Apetit

Apetit vapautti tiedon kaikkien saataville
Elintarvikealalla päätökset on pystyttävä tekemään oikean ja ajantasaisen tiedon perusteella, jotta yritys pystyy liikkumaan ketterästi oikeaan suuntaan.
www.apetitgroup.fi

Kämp Group

Enemmän aikaa ihmisille - vähemmän teknologialle
Hotelli Kämp tavoittelee paikkaa maailmaan parhaimpien hotellien listalla.
Onnistumisen kannalta avainasemassa on odotukset ylittävä asiakaspalvelu.

LKI Käldman Ltd

Yhdessä paikassa oleva tieto helpotti myyntityötä
LKI Käldman kehittää ja toimittaa laitteita automatisoituun materiaalinkäsittelyyn. Vientiin keskittyneen yrityksen tavoitteena oli saada asiakkuudenhallintajärjestelmä, jossa tuorein asiakastieto ja myyntiluvut olisivat helposti kaikkien saatavissa.

Lähitapiola

Lähitapiolalla hallittu tiedolla johtaminen Qlikin avulla
Lähitapiolan laajan QlikView-ympäristön hallittu johtaminen ja kehittäminen eCraftin AMS (Application Management Service) -palvelun ja konseptin avulla. Hallittu tiedolla johtaminen on mahdollista vain yhtenäisten kehitys- ja ylläpitoprosessien avulla.
www.lahitapiola.fi

Niemi

Kasvu muuttaa kaiken
Niemi Palvelun haasteena olivat nopean kasvun tuomat kasvukivut ja vanhan järjestelmän hankaluudet. Hankintalistalla oli helposti käytettävä toiminnanohjausjärjestelmä, jota myyjät voisivat käyttää itsenäisesti ilman, että myyntiassistentit syöttävät tietoja sinne heidän puolestaan.

Securitas

Securitaksella liiketoimintaa tukeva raportointi
Securitas käyttää QlikViewtä laajasti talouden, HR:n ja liiketoiminnan raportointiin ja analysointiin.
www.securitas.fi

Snellman

Snellmanin talouden suunnittelu toteutetaan modernilla tavalla pilvessä
Tulosennusteiden pohjautuminen realistisiin myyntiennusteisiin oli lähtökohta Snellmanilla, kun uutta budjetointi- ja suunnittelujärjestelmäprojektia aloitettiin hahmotella vuonna 2014. Useiden referenssikäyntien ja toimittajavaihtoehtojen joukosta järjestelmäksi valikoitui pilvipohjainen Adaptive Insights ja yhteistyökumppaniksi eCraft.
www.snellmangroup.fi

Social Wines

Tehokkuutta ja automaatiota prosesseihin toiminnanohjauksen avulla
Social Wines on vuonna 2005 perustettu viinien maahantuontiin erikoistunut yritys.
Ruotsalaisomisteisen yrityksen suurimpiin asiakkaisiin kuuluu Alko.

Suomen Kuitulevy

Ketterä IT-ympäristö?
Suomen Kuitulevyn tavoite koko ulkoistushankkeelle oli saada yhdeltä toimittajalta juuri heille toimiva ja nopeasti reagoivaa palvelua kohtuullisilla kustannuksilla

Suomen Sähkötuonti

Suomen Sähkötuonnille ketterää toiminnanohjausta
eCraft on toteuttanut sähkölaitteiden tukkukauppaan erikoistuneelle Suomen Sähkötuonti Oy:lle Microsoft Dynamics NAV -toiminnanohjausjärjestelmän ketteränä Business Flow-pilvipalveluna.

Transmar

Asiakastiedon hyödyntäminen tekemisen keskiöön
Keskittämällä kaikki asiakastieto samaan paikkaan voidaan asiakasta palvella yksilötasolla odotukset ylittäen.

Yliopiston Apteekki

Yliopiston Apteekilla tiedolla voi johtaa kun kaikki näkevät samat luvut
”Koska kaikki käyttäjät pääsevät suoraan kiinni todelliseen dataan, kaikilla on myös käytössään samat tiedot päätösten tueksi. On erittäin tärkeää, että päätökset perustuvat yhtenäisiin mittareihin.”
www.yliopistonapteekki.fi

Mirka

Kansainvälistynyt Mirka ohjaa toimintaansa QlikView'n avulla
"Kannattavuusanalysointi on tällä työkalulla todella nopeaa ja tehokasta ja todennäköisesti edesauttanut kannattavuutemme paranemista. Mirkan 16 toimitusjohtajaa näkevät kaikki saman tiedon"
Göran Westerlund, Talousjohtaja, KWH Mirka
Mirka on maailmanlaajuisesti kasvava yritys, jolla on tytäryhtiöt Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa. Pääkonttori ja tuotantotilat sijaitsevat Suomessa. Yli 90 % tuotannosta menee vientiin, ja tuotteita myydään yli 80 maassa. Mirkan avainlukuja vuodelta 2013: liikevaihto n. 135 m€ ja 637 työntekijää.
www.mirka.fi

Tamro

Tamro siirtyi moderniin pilvipohjaiseen suunnitteluun Adaptive Insightsin avulla
Kymmenen vuotta käytössä ollut kankea järjestelmä siirtyi historiaan ja hyppy moderniin ratkaisuun oli merkittävä. Pilvipohjaisen järjestelmän vaivattomuus ja monipuoliset ominaisuudet tuli Tamrolla todistettua käytännössä monella osa-alueella.
Tamro on johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija sekä palveluntarjoaja Suomessa. Tamrolla on noin 470 työntekijää ja yrityksen liikevaihto oli noin 1 313 miljoonaa euroa (tilikausi 2014/15).
www.tamro.fi