TLT-Group Oy

Läpinäkyvyyttä ja suoraviivaisuutta TLT-Groupin liiketoimintaan yhtenäisellä kokonaisratkaisulla

TLT-Group hankki modernin kokonaisratkaisun liiketoimintansa tehostamiseksi. TLT-Group halusi yhtenäistää konserniin kuuluvien yritysten toimintoja ja saada läpinäkyvyyttä ja suoraviivaisuutta liiketoimintaansa sekä taloudenhallintaansa uuden järjestelmän avulla. Nykyaikaisella, kustannustehokkaalla pilvipohjaisella kokonaisratkaisulla mahdollistetaan liiketoiminnan reaaliaikainen ohjaus ja seuranta läpi koko konsernin. TLT-Group on ollut tyytyväinen yhteistyöhön eCraftin kanssa koko liiketoimintahankkeen osalta.

”Kaikki konsernin yhtiöt haluttiin samaan järjestelmään. Nyt konsernin yhtenäisestä kokonaisjärjestelmästä näkee kaiken, missä mennään. Tietoihin pääsee porautumaan tarkemmin, niin paljon kuin on tarvetta tietää tarkemmin”, kuvailee tyytyväisenä TLT-Groupin talousjohtaja Johanna Paulin uutta toiminnanohjausjärjestelmää.

TLT-Group on nykyaikaisten verkkoratkaisujen kokonaistoimittaja, jonka liiketoiminta koostuu erilaisista tietoliikenne-, sähköverkko- ja kaukolämpöverkkoprojekteista. TLT-Groupin palvelukonseptiin sisältyy energia- ja tietoliikennesektoreiden infrarakentaminen kokonaisvaltaisesti suunnittelusta toteutukseen ja ylläpitoon. TLT-Groupiin kuuluu useita yrityksiä, jotka työllistävät noin 260 työntekijää. Lisäksi konsernilla on kattava yhteistyöverkosto, johon kuuluu paljon eri toimijoita, kumppaneita ja alihankkijoita.

Projektiliiketoimintaan erinomainen kokonaisratkaisu

Johanna Paulin kertoo yrityksensä liiketoimintahankkeen lähtötilanteesta: ”Meillä oli 8 juridista yritystä eikä yhtenäistä järjestelmää. Käytimme useita eri tilitoimistoja ja lukuja saatiin useasta eri lähteestä. Projektien seurantaa ei ollut, vaan tiedot ylläpidettiin exceleissä.”

TLT-Group valitsi toiminnanohjausjärjestelmäkseen Microsoftin Dynamics NAV -ratkaisun, joka luo erinomaisen pohjan yrityksen tulevien vuosien kehittyvälle ja laajenevalle liiketoiminnalle.

Yksi ERP-järjestelmän valintaperusteita oli se, että järjestelmän tulee tukea projekteja, sillä TLT-Groupilla kaikki työ tehdään projektityönä: projektien seuraaminen, hallinnointi ja ohjaaminen on oltava mahdollista reaaliaikaisena läpi koko yritysryppään.

Johannalla oli kokemusta siitä, millaisia mahdollisuuksia Dynamics NAV -järjestelmä antaa ja mihin se kykenee. Positiivisena, uutena yllätyksenä hänelle kuitenkin tuli se, että järjestelmään liitetty ToIncrease-projektinhallinnan toiminnallisuus on valmis ratkaisu ja se toimii hienosti, eikä toiminnallisuuksia tarvitse erikseen rakentaa.

TLT-Groupilla raportointia ollaan kehittämässä Dynamics-ratkaisun päälle raportoinnin ja analysoinnin Microsoft Power BI -ratkaisulla, jotta projektien tilannetta voi seurata vieläkin helpommin. Power BI:llä voi luoda visuaalisia raportteja ja koontinäyttöjä käyttäjäkohtaisesti.

TLT-Groupilla on kehitetty ja yhdenmukaistettu myös muita liiketoiminnan sovelluksia, infrastruktuuria ja tiedonjakelua siirtymällä Microsoftin Office 365- ja Azure-ympäristöihin.

Liiketoimintaprojekti eteni vauhdikkaasti – ”hatunnosto ammattilaisille”

Ratkaisun käyttöönottoprojekti eteni ketterästi ja nopeasti. Neljän kuukauden kuluessa projektin aloituksesta uusi liiketoimintajärjestelmä oli käytössä neljässä yhtiössä, ja viimeinenkin yritys otti järjestelmän käyttöön kahdeksan kuukauden kuluttua projektin aloituksesta.

”Saimme hyvän tuen eCraftin ammattilaisilta. Ehdottomasti! Projektin alkuvaiheessa eCraftin konsultti haastatteli meillä työntekijöitä ja muutaman viikon päästä ehdotus oli valmiina – ja se oli hyvin lähellä sitä, mitä oli puhuttu, ja sitä, mitä ei oltu edes kuviteltu. Hatunnosto ammattilaisille!”, kiittää Johanna Paulin projektissa työskennelleitä konsultteja.

”He ovat tukeneet meitä asiakkaana valtavasti. Erittäin hyvää ammattimaisuutta on myös se, että eCraftin asiantuntijat ovat välillä positiivisessa mielessä kyseenalaistaneet meitä asiakkaana ja kysyneet, että oletteko varmoja, kun ei aina olla tarkalleen tiedetty, mitä halutaan”, nauraa Johanna.

Projekti alle suunnitellun budjetin

Aikataulut ovat pitäneet, miten ne projektin alkuvaiheessa sovittiin. Tosin TLT-Groupin tapauksessa vauhti ei ole ollut yrityksen osalta ongelmallinen, koska aiempaa yhtenäistä järjestelmää ei ole ollut olemassa, kun ratkaisua on lähdetty hakemaan.

”On pysytty täysin aikataulussa - ja ollaan pysytty myös alle suunnitellun budjetin”, kertoo Johanna Paulin ja jatkaa: ”Toki se on auttanut, että Dynamics NAV -järjestelmä oli entuudestaan sekä minulle että kirjanpitäjällemme talouden osalta tuttu.”

Projektin aikana on toki tullut välillä kysymyksiä ja haasteita, mutta Johanna kertoo heidän saaneen aina tukea ja vastauksia eCraftin asiantuntijoilta heränneisiin kysymyksiin. Luotettavat suhteet kumppanin kanssa ovat olleet avainasemassa.

Järjestelmän käyttöönoton aikana TLT-Groupille syntyi myös erään liiketoimintakumppaninsa kanssa uudenlaista, kunnossapidon liiketoimintaa, joka edellytti sitä, että myös Dynamics-järjestelmän tulee tukea kyseistä uutta toimintaa: järjestelmään piti rakentaa rajapinta kumppanin järjestelmään, jotta sähköinen laskutus ja sähköinen tilausten lähettäminen ja käsittely toimii myös maastossa työskentelevän kumppanin asentajan kännykällä, ja että kaikki tiedot ovat nähtävillä Dynamics NAV -järjestelmässä ajantasaisena. TLT-Group käytti toiminnallisuuden rakentamiseen eCraftin konsulttia, joka sai kaiken toimimaan hienosti vaaditussa, tiukassa aikataulussa.

Johanna kehuu yhteistyökumppaninsa konsultteja: ”Meillä kävi hyvä tuuri, että saimme juuri nämä eCraftin konsultit projektiimme. Aivan mahtavia ammattilaisia!”

Järjestelmä on tehostanut työtä

Järjestelmän koulutus ja opastus jatkuu TLT-Groupissa yhä. Uuden järjestelmän käyttöä halutaan tehostaa rauhassa ajan kanssa.

”Papereista on nyt päästy eroon, ja pelkästään se on tehostanut työtä valtavasti. Taloudenhallintaan tarvitaan murto-osa siitä henkilömäärästä, mitä aiemmin tarvittiin, kun käytettiin eri tilitoimistoja”, summaa Johanna.

Johanna Paulin näkee järjestelmän tuoneen jo nyt huimasti hyötyjä: ”Koko konsernin kaikki projektit ovat yhtenäisessä järjestelmässä ja niitä seurataan järjestelmän kautta. Saan kaiken taloustiedon Dynamics NAV -järjestelmästä ja se mahdollistaa myös ennakoitavuuden. Se on todella hyvä asia!”

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Ari Paukku, asiakkuuspäällikkö
Puh. 040 713 8670
ari.paukku@ecraft.com

Ari Kalliola, liiketoimintajohtaja
Puh. 040 501 5061
ari.kalliola@ecraft.com

Haluatko lisätietoja kattavasta ERP-ratkaisusta pk-yrityksen tarpeisiin? Ilmoittaudu maksuttomaan webinaariimme aiheesta ja syvenny NAVin seuraajan, Microsoft Dynamics 365 Business Central -ratkaisun tarjoamiin mahdollisuuksiin liiketoiminnan kehittämiselle. Webinaari järjestetään tiistaina 7.5. klo 09:00-10:00. Tervetuloa mukaan!